Kannattajakulttuurissa vielä paljon opittavaa – ”mieshuoraus” ei päde kaikessa

mieshuoraus_penkit1
Näky, jota kukaan jalkapallokannattaja ei halua nähdä. Kuva: markusspiske.

 

Penkinlämmittäjien mottoriturpa per excellence, Atte Ruuttila, pohtii uusimmassa blogi-tekstissään paljon puhuttua ”mieshuoraamista”. Termillä on monta merkitystä, mutta vain yksi jalkapallossa. Tekeekö ääripäävaahtoaminen kannattajakulttuurista entistä suppeampaa vai onko kultainen keskitie oikea tasapainoiseen nautintoon?

”Mieshuoraus on jalkapallon syöpä.” Näin ilmoittaa eräs keskustelualue jalkapalloihmisiä toisiinsa magneetinlailla keräävä FutisForum2. Ja niille, jotka eivät tiedä vertauksen merkitystä jalkapalloslangissa todettakoon, että ”mieshuoraus” on tässä tapauksessa kotimaisen jalkapallon hylkäämistä/alistamista/epäkunnioittamista, ja ulkomaalaisen jalkapallon tai seuran ylikorostamista. Kyseessä ei ole maailman vanhin ammatti.

”Mieshuoraamisen” voi nähdä jalkapallokeskustelussa monella tavalla, ja myönnän, että jopa minua alkaa ärsyttää ihmiset, jotka sylkevät kotimaisen futiksen päälle. Osassa tapauksista tämä ällöttävä otus ei ole nähnyt ottelun ottelua kotimaista jalkapalloa, tai ainakaan PAIKAN PÄÄLLÄ.

Sitten on olemassa ”mieshuorien” vastakohta. Lähes kansanliikkeeksi noussut taho, joka ei missään nimessä ikinä voi, pysty tai halua ymmärtää futiksen ystävää, joka sattuu pitämään kansainvälisestä jalkapallosta.

Kuten huomataan, on siis olemassa kaksi täysin eripuolille hiihtävää näkökulmaa, jotka näkevät toisessa osapuolessa vain punaisen vaatteen. Mitä jää tähän väliin? Moraalittomia ja juurettomia alokas ”Nönnöönöitä” vai poliittisesti korrekteja metsurihipstereitä?

Veikkaisin, että jotain näiden kaikkien välimaastosta. Otan esimerkiksi itseni, koska olen kaikin puolin pätevä ja komea yksilö, joka suorastaan pursuaa keskinkertaisuuksia.

Arvostan kotimaista futista, arvostan maajoukkueitamme, vaikka miesten puolella siitä on tehty lähes kestämätöntä. Olen käynyt katsomassa niin Huuhkajien kuin Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen pelejä PAIKAN PÄÄLLÄ. Siis miettikää, ihan oikeilla futisstadioneilla.

Mutta olen myös käynyt katsomassa jalkapalloa ULKOMAILLA. Hull City, Barcelona ja Manchester United, kaikkien näiden kotipyhätöiltä saatuja muistoja en vaihtaisi mihinkään. Koska, kaikella kunnioituksella, ei TP-47:n ja Barcan kotimatseja voi vain verrata keskenään. Vai kehtaako joku räkäpetteri väittää, että Metallican ja tangotrio Kari ja Karvattomien keikoilla on yhtä kova meno?

Se on taas eri asia, kumman tunnelman kokee omakseen. Kumpi sytyttää tai jöpöttää enemmän? Ja tässä tullaan asian pohjimmaiseen kysymykseen. Kumman yksi yksittäinen henkilö kokee rakkaammaksi? Ja vaikka ulkomaalainen seura saisi amorin liekin roihahtamaan kovemmin, onko silloin tarpeellista tylyttää kotimaisen jalkapallon nimeen vannovaa tai toisinpäin? Onko se keneltäkään ihan oikeasti pois?

Henkilökohtaisesti seuraan ja tuen kotimaista futista, mutta arvostan myös kansainvälistä, koska taktinen ja tekninen taso on siellä kovempaa. Nautin suomalaisten joukkueiden pippurisista kannattajaryhmistä, mutta onhan se Dortmundin ”keltainen seinäkin” ihan sisukas.

Nyt siis kaikki hakemaan lähimmästä kukkakaupasta värikkäs päivänkakkara ja sommittelemaan se kauniisti ärripurrihattuunsa. On heti vietävän paljon parempi mieli!

kirjottajabanneri atte ruuttila


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s